"Ku käet ristiin laitetaan nii joku pittää miusta huolen" : Uskonnollisuuden merkitys vapautuneille naisvangeille

Vankilatuomiota suorittavat vangit ovat tutkimusten mukaan uskonnollisempia kuin valtaväestö. Vankien uskonnollisuutta selitetään sillä, että vankilaan joutuminen aiheuttaa kriisitilanteen. Vankien uskonnollisuudessa tapahtuu usein vankila-aikana jokin muutos, mikä ei välttämättä ilmene radikaalina uskoontulona vaan hiljalleen tapahtuvana uskon vahvistumisena. Vapautuneiden vankien uskonnollisuutta on kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Tutkielman tavoite on selvittää minkälainen merkistys kristillisellä uskolla ja uskonnollisuudella on entisille naisvangeille. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Mikä uskonnollisuuden merkitys on vankilassa? 2. Mikä uskonnollisuuden merkitys on vankila-ajan jälkeisessä siviilielämässä? 3. Minkälaisia voimavaroja usko antaa? Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla viittä vankilatuomion suorittanutta naista, jotka olivat jollakin tavalla harjoittaneet kristillistä uskoaan vankilassa ollessaan. Haastateltavat löydettiin pääasiassa erilaisten uskonnollisten tahojen avulla. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja tuloksia peilattiin valittuun teoriaan. Valmis analyysi jakautui kahteen eri osaan: uskonnollisuuden merkitys vankilassa ja uskonnollisuuden merkitys siviilielämässä. Uskonnollisuuden merkistys vankilassa koostuu sisällönanalyysissä muodostuneista pääluokista: 1. Sosiaaliset suhteet ja kontaktit, 2. Uskonnollisuuden muuttuminen ja 3. Usko hyvinvoinnin edistäjänä. Uskonnollisuuden merkitys siviilielämässä muodostui seuraavista analyysin avulla saaduista pääluokista: 1. Seurakunta on välinpitämätön, 2. Vastuu ja velvollisuudet ja 3. Henkilöhtainen usko voimavarana. Saamieni tutkimustulosten mukaan uskolla ja uskonnollisuudella on positiivinen merkitys sekä vankilassa että sen jälkeisessä siviilielämässä. Usko toi haastateltavien elämään uudenlaista toivoa ja keinoja selviytyä haastavista elämäntilanteista. Usko auttoi myös solmimaan sosiaalisia kontakteja muiden uskossa olevien ihmisten kanssa. Sosiaaliset kontaktit ja osallistuminen hengelliseen toimintaan oli tärkeämpää vankilassa kuin myöhemmin siviilielämässä. Kristilliset seurakunnat tukivat vankeja vankeusaikana merkittävästi, mutta haastateltujen kontakti uskonnollisiin yhteisöihin katkesi siviilielämään palatessa ja he joutuivat itse hakeutumaan takaisin seurakunnan pariin. Haastatteluhetkellä naiset eivät olleet aktiivisesti mukana seurakuntien toiminnassa. Haastateltavat kokivat kuitenkin heidän uskonsa säilyvän vahvana, vaikka seurakuntayhteys oli katkennut